sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Näyttelykausi korkattu pentunäytelmässä

Aika kuluu nopeasti toisinaan tuntuu että liiankin. Eilen koitti kuitenkin odotettu päivä ja pääsi jälleen näytelmiin. Näyttelykausi aloitettiin pentunäyttelystä Hyvinkäällä yhdessä Hollannin tuontimme Nillen kanssa. Matkaan lähdimme yhdessä Miran ja Miran tyttären Lauran kanssa.

Paikalla olimme hyvissä ajoin. Ilmoittautunut oli 3 schapendoesia, joten yksin ei tarvinnut olla. Tuomarina oli Nina Janger, joka omaa myös arvosteluoikeudet rotuumme. Kehän laidalla oli mukava ja niin pääsiäis teeman mukainen jutunaihe ;) Nille löysi Helkasta heilan, jota se kovin yritti liehitellä koko olemuksensa edestä.

Kehät olivat hieman myöhässä. Kehän korkkasimme me Nillen kanssa uros pennuissa 5-7kk. Nille esiintyi kovin reippaasti jai saikin 1 Kp:lla. Tämän jälkeen oli vuorossa Hessu ( Swifty`s Funny Fellow ) uros pennuissa 7-9kk. Hessu esiintyi myös hyvin ja sai myöskin 1 Kp:lla. Joten vuorossa parhaan urhon valinta. Tällä kertaa tuomari tykkäsi pikkupojasta enempi ja Nille oli PU-1. Sitten odottelimme että Kati käy Helkan ( Landepaukun Vaahtokylvyn ) kanssa esiintymässä. Helka oli narttu pennuissa 7-9kk. Hekin esiintyivät 1 Kp:n kera. Vuorossa Rotunsa parhaan valinta. Nille yllätti koti joukot ollen Rop- pentu.

Alla arvostelu:
6kk vanha vahva mittasuhteiltaan miellyttävä urospentu, jolla selvä sukupuoli leima, hyvä purenta, erinomainen pään malli, vahva kuono-osa, vankka runko, luuston ei tarvitse tulla vahvemmaksi, tasapainoisesti kulmautunut, hyvä ylälinja, liikkuu hyvällä askelpituudella, edestä vielä löysästi, käyttää häntäänsä liikkeessä tarpeeksi hyvin, iloinen esiintyminen. 1 KP ROP-PENTU - Hyvinkää 26.4.14, Nina Janger -


Ylhäällä makoilemassa ROP & VSP pennut. Nille ja istuskelemassa Helka. Tämä kuva on vain niin huikea :) Kuvista kiitos Katariina Bäcklundille.