sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Syksyisiä aatoksia

Kelit on syksyisen harmaat, sataa - ei sada - sataa. Ensi lumetkin saimme, joista ehdimme nauttia vain muutaman päivän. Vanha rouva Caro nuortui silmissä. Se syttyy aina talvisin ja rakastaa lunta.

Hertan ja Nillen kanssa kävimme Jyväskylä Kv:ssa. Tuomarina sielä oli Paula Heikkinen-Lehkonen. Uroksia oli ilmoitettu kolme, joista yksi oli poissa. Nille esiintyi Miran kanssa hienosti siis niinkin hienosti, että olivat ERI 1, SA, PU-1, SERT, VSP. Se on kyllä niin hieno ja ihana luonteinen uros. Se ei myöskään hötkyile mistään vai vetää ihan rauhassa lonkkaa kehän laidalla. Junnu narttuja oli viisi. Niistä kaksi sai Erin ilman Sa:ta ja kaksi sai Eh:n ja Hertta H:n. Hertta ja Alisa ovat kyllä niin upea pari. Ja niin hienosti on Alisa saanut Hertan koulutettua. Heidän touhua on ilo katsella.

Pentusuunnitelmia on myös hetken pyöritelty. Helmille on tarkoitus tehdä pennut kevään juoksuista. Todennäköisesti juoksut tulevat kesä-heinäkuulla. Sulhasehdokkaita on tsiigailtu ja nystyröitä hierottu. Vielä mietitään, mutta eiköhän se sopiva urho vielä löydy, onneksi kiire ei vielä ole. Tämä pentue tullaan tekemään yhteistyössä Nalle-Haukun Kennelin kanssa. Pentu suunnitelmiin palataan kunhan aivoriihen tuotos vahvistuu :)

Tänä vuonna on vielää yksi näyttely edessä. Helsingin voittaja näyttely. Sinne on lähdössä pentuihin Lotta, junnuihin Hertta ja Nille ja valioihin Helmi. Blogiin palataan viimeistään näyttelytunnelmien jälkeen. Koiria sielä ei ole kovinkaan paljon ja tuomaroimassa on erikoistuomari- Jan De Gids Hollannista.